Matkantekoa, Horn please!

Kathmandusta pääsee etelään Intiaan sekä idän että lännen suuntaan vain yhtä tietä pitkin. Sitä pitkin kulkee koko tuonti Intiasta ja miljoonakaupungin maaliikenne. Muut tiet vievät pohjoiseen kohti Tiibetiä. Matka taittuu aluksi jyrkänteiden reunoilla tien kohotessa serpentiininä kukkuloille. Maisemat eivät avaudu, vaan ”putoavat”. Tien varteen on syntynyt nauha palveluja pienistä teetuvista turistilinja-autojen uutukaisiin taukopaikkoihin. Autojonon kulkiessa verkkaisesti ensin ylämäkeen, sitten alamäkeen, ehtii nähdä välähdyksiä tienvarren tapahtumista: Ihmisiä pesulla vesipostilla, pyykkäämässä asfaltin reunalla, harjaamassa hampaitaan, makoilemassa vatsallaan matolla, muokkaamassa palstaansa, teurastamassa vuohta, järjestelemässä kauppakojua, keittelemässä teetä, tarinoimassa keskenään, puhdetöissä, pelailemassa lautapelejä (koronaa ilman keppiä), muuraamassa taloa, korjaamassa tietä, kuivattamassa viljaa ja punapippuria pressujen päällä tai valamassa harkkoja myyntiin.

Liikenteen keskellä möllöttävät tai keskikorokkeilla sekä penkoilla kuljeskelevat ja olemattomia ruohontupsuja nyhtävät naudat alkavat olla jo tuttu näky. Silmä alkaa myös tottua kuorma-autojen iloisen värisiin koristemaalauksiin, ikkunarimpsuihin ja kimmelteleviin nauhoihin.  Intialaisvalmisteisten TATA-bussien katoilla näkee laukkuja, laatikoita, polkupyöriä, ihmisiä ja jopa vuohia. Kukkasin koristellut hääautot ja lipuin koristellut hääbussit tuovat ääntä ja väriä liikenteeseen. Autojen pelleissä ja puskureissa lukee erilaisia kehotuksia ja ohjeita: Horn please! (Paina torvea!)

Ohitsemme ajaa moottoripyörällä kolmihenkinen perhe ja kuljettaja kera kymmenen elävää kanaa matkalla torille myyntiin. Riksa kuskaa jollekin uutta peltikattoa ja toiselle vaatekaappia. Polkupyörällä siirtyvät ketterästi heinäpaalit, runkopatjat ja pitkät terästangot. Yksi on rakentanut polkupyörästä koulubussin, jonka perästä pojat sinisissä paidoissaan vilkuttavat meille. Kantamalla kuljetetaan paljon ja kaikkialla. Kuormat täytetään usein lapioiden niin lavoille kuin selkäkoreihin tai säkkeihin. Naisia näkee monella ohittamallamme työmaalla punatiilien ja soran kannossa. Kori roikkuu selässä otsapannan varassa. Ämmänlänget ovat täällä tuttu näky vihannesten kannossa.

Nopeusmittari kohoaa vain harvoin 60 km/h, koska liikenne etenee tien kunnon ja säiliöautojen matelun huomioiden. Keskinopeus on noin 35 km tunnissa. Moottoripyörät ja pikkubussit pyrkivät ohittamaan tilaisuuden tullen pakottaen muun jonon antamaan tilaa. Poliisien tarkistuspisteet, matkalle hajonneet autot ja tietyöt keskeyttävät välillä matkanteon. Intiaan ja Teraille matkaavat kääntyvät vasemmalle ja ruuhka helpottuu. Seuraamme joenvartta ja ohitamme lukuisat riippusillat, joita myöden pääsee turvallisesti virran yli kotikyliin. Tienvarret ovat siivottomassa kunnossa. Hetkeksi tienvarsi siistiytyy, kun Manakamanan hindutemppeli, sen koristeellinen portti ja korukauppiaat kutsuvat pyhiinvaeltajia nousemaan kukkulan laelle. Pysähtyneiden bussien välistä pääsemme vaivoin jatkamaan matkaa. Pokharaa lähestyessämme huomaamme perunan ja rypsin kukkivan. Härät vetävät puisia auroja lukuisilla pengerretyillä pelloilla. Osa palstoista vihertää vehnällä.  Suurin osa Nepalin pelloista kohoaa rinteille. Puiset aurat, justeerit, tapparan malliset halkaisukirveet ja monet meille museoista tutut työkalut ovat täällä käyttökelpoisia ja käytössä.

Reittimme Pokharasta eteenpäin kulkee jälleen joenvartta seuraten välillä kohoten harjanteelle 1700 metriin merenpinnasta. Ohitamme lukuisia vesivoimalaitoksia. Heti kaupungista lähdettyämme näemme edessämme jylhiä, lumihuippuisia Himalajan vuoria: Annapurnat, Dhaulagirin, Machhapuchhren. Joki virtaa syvällä kanjonin pohjalla turkoosina, mutta levollisena. Nyt ohitamme traktoreita, muuten liikenne on vähäistä, ja vähäistä on välillä myös ehjän tien osuus. Nousu kukkulalle, ajo kuivana pölyävän pallokentän läpi ja olemme perillä kuurojen koululla Baglungissa.