Hereillä jo viideltä aamulla. Majapaikkani Nepalganjissa ei todellakaan ole rauhallisella paikalla. Tämä on paikallista luksusta hintaan 7 euroa yö. Nepalilaiset työtoverini asuvat neljällä eurolla yö, en vaihtaisi. Minulla on sentään kokolattiamatto, vessassa pytty ja kylmä pesuvesi tulee suihkusta, eikä hanasta. Ovi suljetaan isolla munalukolla. Ikkunaa ehkä kaipaan. Olen Bankessa, Länsi-Nepalin tasankoalueella ja lähtenyt sinne työmatkalle Krisnan ja Suryan kanssa.
Lähdin vähän ennen seitsemää ulos katselemaan kaupunkia. Päädyin ihmettelemään sumua, joka verhosi koko kaupungin hämärään salamyhkäisyyteen. Ensimmäisiä myyntikojuja työnnettiin kadun varteen, keittokojujen savihellat sytytettiin ja hedelmänmyyjät lämmittelivät nuotioiden ääressä pinottuaan hedelmät pyramidin muotoon. Sumusta ilmestyi aavemaisesti riksoja ja vesipuhveleiden vetämiä puukuormia. Päivä valkeni vähitellen ja sumu väistyi kymmeneen mennessä. Lämpötila kohosi pian hellelukemiin.
Tämä Banken reissu pakotti ajattelemaan valokuvaamista. Kathmandun turistikohteissa ja laaksoa ympäröivien kukkuloiden vaelluksilla on luontevaa räpsiä kuvia ilman turhaa miettimistä. Vaikka sain luvan kuvata avotulella kokkaavaa teetuvanpitäjää, vetäytyi hän sivummalle. Riksan kyydistä halusin mieluummin kuvata vesipuhveleita kuin paikallisia, mielenkiintoisia, mutta tuntemattomia ihmisiä. Jotain on muuttunut neljässä viikossa. En koe olevani enää kuvamuistoja keräävä turisti.
Forward Lookingin tukemalla kuurojen hostellilla, vammaisten tietokonekurssin avajaisissa, rottinkiverstaalla ja ompelimossa olin heidän vieraanaan ja heidän takiaan tullut paikalle. Kaikella vähäiselläkin kielitaidolla, hymyllä ja silmiin katsomisella oli sama viesti: olemme tärkeitä, kohtaamme toisemme. Niissä hetkissä valokuvaaminen oli luontevaa, jopa mukavaa. Avajaisissa sain kaulaani samettikukkaseppeleen ja huivin, ja sytytin juhlan kynttilät palamaan. Onneksi olin miettinyt Mandiran avulla esittelyni nepaliksi, mikä oli tärkeä juttu, sillä avajaisissa odotettiin minultakin puheenvuoroa..
Banken alueella en ole tavannut toista länsimaalaista ja huomasin kiinnostavani kaikkia, erityisesti koululaisia. Ompelimon eteen kertyi kymmenisen alakoululaista tuijottamaan minua. Hymyilin takaisin ja huomasin Krishnan kertovan minun tulevan Suomesta. Kuurojen hostellilla näytin oppikirjan kartastosta, mistä tulen. Suomen talven lämpötiloista on helppo puhua, jos ei muuta sanottavaa ole.
 |
| Huoltotoimia kesken matkan |
Olen kuullut juttuja nuorista, jotka testaavat, montako mahtuu mopoautoon tai koulun vessaan. Pistän paremmaksi. Kuljimme jeepillä maaseudulle. Etupenkillä viisi, takapenkillä viisi, takaluukussa 9, sivustoilla roikkui yhteensä kuusi, takapäässä roikkui viisi ja katolla könötti kolme säkkien seurana. Siis reilu 30 ja ikähaitari oli tuonne kuusikymppisiin asti. Kyyti maksoi 20 senttiä kymmenen kilometriä. Pitänee kuitenkin tunnustaa, että kun kardaaniakseli kolahti toistamiseen tielle, jatkoimme viimeiset pari kilometriä jalkaisin.
Lähdin lähiravintolaan iltapalalle. Kuulostaa hienolta sanalta tuo ravintola. Pitäisi varmaan puhua katukeittiöstä. Riisi alkaa jo vähän tökkiä, joten otin vihannesmomoja. Ne ovat mukavan mausteisia nyyttejä. Kuuntelin syödessäni heinäsirkkojen siritystä, katselin nahistelevia koiranpentuja, silmäilin ympyränmuotoista bamburakenteista ruokakatostani, tunsin lukuisten nuotioiden tuoksun hämärtyvässä illassa ja iloitsin sähkönsäännöstelyn tuomasta pimeydestä, sillä kujan myyntikojut ja lukuisat katukeittiöt näyttävät tunnelmallisilta ilman tehokkaita sähkövaloja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti