Työn touhussa

Kieliopinnot ja orientoituminen ovat jääneet jo vähemmälle, sillä työtehtävämme ovat alkaneet. Arkeen on kuitenkin kuulunut ylellisyyttä. Tänään aloitti meidän didimme Gita työt. Hän käy kerran viikossa meillä siivoamassa ja laittamassa ruokaa. Kotona odotti siis maukas kalakeitto ja aimo keko pieniä karjalanpiirakoita. Gita on ollut vuosia suomalaisperheissä ja taitaa suklaakakuista korvapuusteihin ja makkarakeitosta lihapulliin. Päivän aikana oli meille asennettu invertteri, joten saamme sähkökatkoista huolimatta valoa iltaisin ja ladattua tietokoneen sekä kännykän.

Hannun työtehtäviin kuuluu FELMin toimiston ja työntekijöiden kotien sekä Forward Looking-järjestön toimiston ja työpajojen turvallisuuskartoitus sekä toimeenpideohjelman tekeminen kuhunkin paikkaan. Koska Nepal kuuluu mannerlaattojen liitoskohtaan, on täällä varauduttava myös maanjäristyksiin. Työntekijöille on hankittu Go-Bagit ja koteihin vaadittavat varusteet. Tarkoitus on perehtyä paloturvallisuuteen ja ensiaputaitoihin. Hannu on aloittanut asentamalla palovaroittimia, vaahtosammuttimia sekä käynyt tarkastamassa kaksi vammaisten työpajaa ja tekee niistä raportit sekä parannusehdotukset järjestölle. Kaikkeen tähän on Hannu rakentanut lomakkeita, tarkistuslistoja ja suunnitelmia, joita sitten kehitetään mahdollisimman käyttökelpoisiksi. Keskiviikkona, jollei yleislakko toteudu, on kohteena Grace Home, jossa asuu sekä orpoja että isoäitejä.

Päivi on FELMissä tapahtuneen alkuorientaation jälkeen aloittanut eilen työt FL järjestön toimistolla, joka on noin 20 min kävelymatkan päässä. Järjestöllä on viime viikolla avatut uudet toimitilat ja moni asia siksi hakusessa. Sinänsä tosi mukava, että muuttivat juuri nyt, sillä entiseen paikkaan olisi pitänyt mennä jollain kulkupelillä, kun se oli yli tunnin matkan päässä. FL on yksi sadoista Nepalin kansalaisjärjestöistä ja sen tavoitteena on tehdä työtä vammaisten ja marginaaliryhmien  parissa tarjoamalla voimaannuttavia vaihtoehtoja. Käytännössä tämä tarkoittaa peruskoulutusta, elämäntaitojen opetusta ja ammatillista valmennusta. Kohderyhmänä ovat sokeat, kuurot, fyysisesti vammaiset, orvot, yksinhuoltajaperheiden lapset ja alakastiset, joilla muuten ei käytännössä ole kouluttautumismahdollisuuksia.

Tällä hetkellä järjestöllä on kaksi päähanketta; scholarship program (SP) ja disabled empowerment project (DEP) Nepalit rakastavat lyhenteitä ja välillä on tosi työ pysyä perässä, kun palavereissa puhutaan lyhenteillä. Ensimmäinen tarkoittaa stipendiohjelmaa, jolla koulutetaan lapsia aina yliopistotasolle ja ammatteihin asti. Oppilaat tarvitsevat usein koulumaksujen lisäksi tukea koulupukuihin, materiaaleihin, asuntolamaksuihin sekä apuvälineisiin. Perheillä ei ole mahdollisuutta kouluttaa vammaisia lapsiaan, jotka harvemmin voivat opiskella läheisessä valtion ylläpitämässä kyläkoulussa, joita täällä kyllä on joka notkossa ja kukkulalla. Tyypillinen tuki on noin 20 euroa kuussa ja sillä tällaisen lapsen tulevaisuutta rakennetaan jo hyvin pitkälle.  Päivin hommana nyt alkuun on ollut tehdä parannuksia stipendiaattien haastattelulomakkeeseen, jolla tämän kevään aikana evaluoidaan hiukan toista sataa oppilasta. Tein ehdotukset ja sitten pidimme haastattelijoiden kanssa palaverin, jossa kävimme lomakkeen läpi ja harjoittelimme hastattelutilannetta. Mukavaa, että sain tehdä, sillä näillä näkymin datan kerääminen ja ainakin alustava analysointi on osa tehtävääni. Odotan siis innolla, että nepalityötoverini saavat haastatteluja tehtyä ja käännettyä ne nepalista englanniksi, jonka jälkeen pääsen työstämään tuloksia. Raportit tulee rahoittajaa varten tehdä englanniksi ja siihen ei nepalityökavereitten kielitaito useinkaan riitä.
Eilen pääsin aloittamaan myös toista hommaani, englannin opettamista yhdelle nepalityökaverilleni. Kaksi opetustuokiota takana ja hyvin on sujunut. Tarkistelen hänen kirjoittamiaan raportteja omasta työstään ja annan ohjeita tekstin korjaamiseen. Yritämme puhua paljon, jotta hänen ääntämisensä kehittyy. Myös minä opin samalla. Muista pienemmistä hommista kerrotaan lisää myöhemmin.